tiistai 7. kesäkuuta 2011

6. KYH - Suvi-Tuulin Jumppakassi - Aloitettu 6.6.2011

6. KYH - Suvi-Tuulin Jumppakassi
Ohje: Novita Kesä 2011
Pyöröpuikko: nro 4.0 mm
Lanka: Novita Miami Pinkki & Valkoinen

Ei jumppakassia ollut tarkoitus tehdä noinkaan montaa kerrosta, mutta huomasin Avattaren alkaneen ja rupesin sitä sitten katsomaan. En ihan loppuun asti katsonut. Olisiko ehkä 15 minuuttia jäänyt katsomatta, mutta olenpahan kyseisen elokuvan jo katsonut niin monta kertaa, ettei haitannut.

Munamies-amigurumeja pitää tehdä pari lisää, koska tuosta ensimmäisestä on käyty jo sellaiset kinastelut, että huh huh.

Eilinen päivä meni kyllä nopeasti. En ennättänyt kuin 40 minuutin lenkille ipanoiden kanssa, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Ja saahan tuolla parvekkeellakin paistatella :).

Tein suussa sulavaa raparperipiirakkaa. Oli kyllä hyvää, mutta loput meni pakkaseen.

Tässä meillä on mietittävänä, että joudummeko meidän koiruliinin nukuttamaan ikuiseen uneen. Sillä on ollut tiputteluoireita yms ja eläinlääkäri on tutkinut röntgenillä ja ultralla, että mistä johtuisi ja on ruvennut näyttämään hampaita ja näykkimään. Kun tytöillä käy kavereita, ja he haluavat silittää, niin saattaa näyttää hampaat :(. Nelly vasta neljävuotias. Kuitenkaan, kun ei mitään vahinkoa halua tapahtuvan ennen kuin on liian myöhäistä.

Mutta nyt katsomaan miltä makaronilaatikko näyttää.

5 kommenttia:

  1. Voi kuinka surullisia uutisia Nellystä :(. Toivotaan että oireiden syy selviää ja koira saadaan taas kuntoon.

    VastaaPoista
  2. On aina ikävää kun koiran luonne muuttuu. Collie on kuitenkin paimenkoira, hampaiden näyttämiset ja muut saattaa kuulua sen viettiin paimentaa vieraat erilleen omasta laumasta. Olen kanssasi samaa mieltä että mitään vahinkoa ei saa sattua ennenkuin on myöhäistä.

    VastaaPoista
  3. voi kurja, eläimet ovat niin rakkaita että on vaikeata ajatella "järkevästi"..
    olet oikeassa, mitään ei saa sattua..
    olet ollut ahkera käsitöiden suhteen ;)

    VastaaPoista
  4. Huopatossunen: Siinähän se onkin, kun eläinlääkärikään ei ole syytä saanut selville ja on ihmetellyt, että mitä on.

    Kati: Erittäin ikävää on ja tosiaan on paimenkoira, mutta kun näyttää hampaita tutuillekin ja meidän Hinnillekin näytti, vaikka ei lähellä ollut, vaan oli ryömimässä ohitse. Ja, kun eläinlääkäri kuunteli sydäntä, niin silloin eka hänelle näytti hampaat, jonka jälkeen näykkäisi ja, kun nosti isännän kanssa hoitopöydälle, niin kävi isännän kädestä näykkäisemässä.
    Eläinlääkäri totesi, että nyt pitää seurailla tarkasti ja miettiä ratkaisua.

    jansku: niinpä. Harmi, kun eläimet ei osaa sanoin kertoa, että mikä on.

    VastaaPoista
  5. Poor dog. But if you must let him or her go, there is no chance but let the dog go.

    VastaaPoista