lauantai 7. tammikuuta 2012

3. UWAtyö: Pihla-pipo aloitettu 6.1.2012

Eilen aloitin kolmannen UWAtyöni. Pihla-pipon. Ohje on erittäin helppo. Ohje on yksi niistä, jonka olen saanut arvonnan mukana :). Olen saanut niin monia vinkkejä, mutta miten minun aika riittää toteuttamaan niitä. Kalajokisukkia ovat monet ehdottaneet, mitä olen itsekin miettinyt, kun ohje löytyy (kiitos omalle sny:lle, kun lähetti ohjeen). Mutta jokin siinä ohjeessa on ollut, etten ole ymmärtänyt, niin on jäänyt kokeilematta.

Paljoa ei tosiaan työt edisty, kun olen aloittanut työt, kun tytöt ovat menneet nukkumaan ja tällä hetkellä jotenkin minun lankavarastot ovat sellaisia, että kannattaisi ehkä hankkitua eroon ja ostaa uusia tilalle, koska minä pölhö en ole jättänyt merkkiä, että mitä lankaa on..

Jokin aika sitten tultiin ensiavusta, kun nuorimmainen olisi halunnut kiivetä kerrossänkyyn, mutta tipahti puolesta välistä lattialle, kun Milka esti tyynyllä tulemisen.. Isä kävi minuutti aikaisemmin nostamassa pois ylhäältä, kun oli sinne kiivennyt, mutta oli hakenut vessasta koroketuolin, että pääsi kiipeämään. Alin porras on siis otettu pois, että edes vähän hillitsisi neidin kiipeilyintoa, mutta neiti keksii hakea apuvälineitä.

Onni onnettomuudessa, ettei mitään sattunut. Pitää toisen vointia seurata ja yöllä muutaman tunnin välein herättää.

Lanka: 7-veljestä
Pyöröpuikot 5.0 mm

2 kommenttia:

  1. Ehtiväisiä ovat pienet tytöt! Laittakaa paksu matto lattialle suojaamaan. Kaikki lapset kiipeilevät ja kolhivat itseään, onneksi ei käynyt pahemmin.

    VastaaPoista
  2. Sinisen sohvan emäntä: Juu on. Ja nuorimmainen on kyllä sellainen luonteeltaan, ettei passaa hetkeksikään jättää silmistään. Koko ajan on joka paikkaan kiipeämässä tai keittiön kaappeja tyhjentämässä. Sitten, kun komentaa, niin tulee halaamaan o_O.
    Kerrossängyn portaat on sängyn päässä ja mattoakin mietitty, mutta meillä, kun ei mattoja käytetä.. :D

    VastaaPoista